
Muttapa mutta! En oo kyllä nyt ollu blogimaailmassa yhtään aktiivinen - jonnin verran oon lukenut muiden blogeja, mutta kesä oli kaikkinensa kiireinen harrastellessa (ja sairastellessa yey) joten tämän noidankattilan sekoittaminen on jäänyt vähemmälle. Ei siis siinä, kesä oli kaikkinensa mukava - vaikkakin liian lyhyt ja kolea - ja jokaisesta fyysisesti voivasta hetkestä tuli kyllä otettua kaikki irti. Näistä muistoista on apua kun syksyn pimeä painaa päälle, sillä vaikka syksy onkin kaikessa kauneudessaan ja unenomaisuudessaan minun lempivuodenaika (kuin myös synnyinvuodenaika), niin se pimeys vaan on niin salakavalan kuluttavaa päiväkorennolle.
Mut lopetetaas tää muu tarinointi ja palataan itse asiaan! Eli kaikista tärkein, tätä blogia ei ole kuopattu vaan kyllä tässä vielä henki pihisee - hitaasti mutta varmasti. Pahoittelen välistä jopa ihan naurettavan hidasta päivitystahtia, mutta kun on muuta tekemistä tai ei tunnu siltä, on jotenkin hirmu hankala ruveta väkisin säätäämään jotaki mikä ei vaan lähe. Mut nyt lähti, uus postaus, jatketaan Aida Variksen tarinaa!
~